Peli

Musta, valkea, musta, valkea.
Astun askeleen eteenpäin käskystä.
Kuningas nauraa takanani.
Hän ei kuole, mutta minä kuolen kuitenkin.
Minut laitettiin tekemään ensimmäinen siirto.
Eikö se ole selvä merkki?

”Sotilas, sotilas”, Kuningas ivaa.
”Kuningas ei koskaan joudu syödyksi, hän ei koskaan kaadu!”
”Kyllä, teidän majesteettinne”, totean ääneen, mutta mielessäni kiroan häntä.
Tämä voitetaan uhrien kautta.

Peli etenee ja tapahtuu kummia:
maa tärisee.
”Kuningas on reunalla! Ottakaa kiinni kuninkaasta!”
Huutavat sotilas toverini ja ainakin yksi lähetti.

Olen kädenojennuksen päästä kuninkaasta, mutten ojenna kättäni.
Katson kylmästi kun kuningas menettää jalkansa maailman reunalla.
Kuin hidastetussa filmissä hän tippuu, ja kohta kuuluu räsähdys:
kuningas on kuollut!

Kädet nostavat minut uudeksi kuninkaaksi.
Eläköön uusi kuningas!
Kiitän käsiä ja päästän kansani vapaaksi.

”Helvetti”, kädet toteavat.
”Nyt emme ainakaan tiedä missä nappulat olivat!”