Istun järveltä nouseman aamu-usvan keskellä. Tekisi mieli itkeä, mutta nauran! Toden totta, nauran. Nauran hetken kliseisyydelle. Tässä kohtaa tarinan minä kertojan pitäisi miettiä itsemurhaa ja surkeuttaan. Koulukiusattu nauramassa aamu-usvassa ei ole sitä, mitä lukemani kertomuksella pitäisi.

HA HA HAA!

No, nyt tuli se surku. Kamppailen mielikuvani särkeytymistä vastaan.

Naura, tyttö, naura.

Päädyn nauramaan kuin mielipuoli, silmät kyynelissä, kasvot märkinä ja nenä räkää valuen. Limaista, itkuista naurua.

HA HA HAA!

Nousen. Tämä auttaisi kohtaamaan muut. Helpottavaa. Tähän mielikuvaan palaisin vielä. Kenties kirjoittaisin siitä. Keksin jo otsikon: Tyttö, jonka piti miettiä itsemurha-ha-haa! Se siitä. Olen vain hiukan hullu. Ei se mitään, hulluhan on tunnetusti hyvä olla.