Hän on hirviö
Hän on hirviö.
Kaikki kavahtavat häntä. Haukkuvat murhaajaksi.
Itse en usko sitä.
Taitaa kyllä johtuu siitä, että jotenkin… jotenkin olen rakastunut häneen.
Hän ei ole hirviö, sillä voiko hirviöllä olla sydäntä?
Voiko hirviötä suudella?
En usko häntä murhaajaksi, vaikka no… Hän on hirviö.
Hänen nimensä on heidän keskuudessaan milloin mikäkin. Milloin hän on hirviö, milloin tappaja tai murhaaja. Milloin paholainen, milloin sen poika.
Minä kutsuin häntä ennen Raskasmieleksi, mutta hän on jo uskonut oikeansa nimensä minulle. Hän on Faith III, Viimeinen hirviöruhtinas, jonka elämän tehtäväksi on langennut tuhoutuneen kuningaskunnan raunioiden hallitseminen ja pelätyksi, haukutuksi tuleminen.

Hän ei silti ole mitenkään heikompi kuin edelliset Faith ensimmäinen ja Faith toinen, tai kukaan heidän edeltäjistään. Ajat ovat vain muuttuneet. Ei ole enää hyvän ja pahan aika, sillä nykyään kaikki on pikemminkin harmaata. Vain pikkulapsissa voimme vielä joskus nähdä sen puhtaan valkoisen voiman, joka tuhosi Faith II:n valtakunnan tulevan Faith III:n nuoruuden aikana.

Faith on hyvin erilainen kuin minä. Faith on itse asiassa erilainen kuin me kaikki. Hän on viimeinen hirviö, viimeinen musta. Viimeinen pahuuden ruumiillistuma monien mukaan.
Mutta he eivät tiedä, että tuhoamalla syvänmustan, he ovat vain levittäneet sen itseensä. Valkoinen pyykki ei ole enää valkoista vaan harmaata.

Monta kertoo olen joutunut itkemään, pyytämään armoa heiltä, jotka ratsastavat tänne sotajoukkoineen tappamaan hänet. Hän on yksin. Miltei, hänellä on vain minut, poloinen ihminen. Minäkin olen sietänyt osan siitä häpäisystä, mitä hänkin. Minäkin. Rakastan vain häntä.

Faith, Hirviöni.