Anna mulle!

WSOY, 2004 (alkuteos 2002), 224 s.

 

Päihteitä, seksiä, koulusta pinnaamista, kreisiä juhlimista ja ihmissuhdehuolia. Venäläisnuorten hurjasta arjesta kertovatIrina Denežkinan esikoisnovellit ovat täynnä perusaineksia oikeastaan minkä tahansa maan nuorten elämään. Hiukan finniotsaisina novellit työntyvät naamalle kun nuoret tutustuvat itseensä ja elämän eripuoliin elämän laitapoluilla. Aivan niin kuin oikeastikin.

 

Kuulostaako tutulta?

Kenties sinäkin olit tai olet yhä bilepeippo, ja tämän kirjan novellit saisivat sinut kaipaamaan hittimusiikin jytkettä ja pitkiä iltoja ystävien kesken. Väkisinkin lukija vertailee omaa kuluvaa tai kulunutta nuoruuttaan kirjan henkilöhahmojen elämään. Oliko Se ihastukseni sittenkin vain teeskentelijä?

 

 

Erilaisuudelle ei tunnu olevan sijaa, sillä novellejen päähenkilöt tuntuvat muuttuvan lopulta yksipuoliseksi puuroksi, kun taas massasta poikkeavat yleensä rakastuvat toivottomasti koulun komeimpaan tai heidät vaan sivuutetaan. Ainoa kökkäre keitossa on Vasja-novellin nimikkohenkilö, joka pelastaa Pietarin pieniltä vihreiltä miehiltä. Tämä herättääkin kysymyksen novellejen realistisuudesta. Hahmot ovat myös hiukan perinteisiä sukupuolirooleiltaan, joka näkyy tyttö

 

Ensimmäinen novelli on realistinen rakkaustarina, johon pienessä osassa oleva tarina netissä naimisiin menneistä tytöstä ja pojasta piristää. Tämä tappoi mielenkiinnon lukea novellikokoelma loppuun. Myöhemmin alun pitkät ja realistiset novellit tekevät yllättävän takinkäännön muuttuessaan lyhyiksi. Osassa novelleissa venäläisnuorten elämään ilmaantuu hiukan spekulatiiviseen fiktioon viittaavia piirteitä, vaikkakin vai pienissä määrissä.

 

Nämä oudoimmat tarinat herättävät lukijaa samantapaisina toistuvien tarinoiden välillä, ja saavat silti hatun – tai pikemminkin lippalakin noston, kun taas esimerkiksi ensimmäinen novelli saa lukijan haukottelemaan ja kävelemään jääkaapille – edellyttäen tietysti, että hänellä on sama maku kuin arvostelijalla.

 

Kirjailijan esikoisnovellikokoelma onkin teineineen rajatapaus aikuisten ja nuorten osastolla. Kirjastoissa sen voi löytää kummalta osastolta tahansa, mikä onkin osuvaa, sillä ovathan novellejen henkilöt nuoruuden ja aikuisuuden välissä seilaavia teini-ikäisiä. Denežkinan selkeä ja nuortenkirjamainen teksti ei yllätä erityisesti, mutta on selkeää ja mukaansa tempaavaa. Denežkinan vahvuus onkin dialogissa, joka törkkii kyllästyneimmänkin lukijan jatkamaan.

 

 Nuorten elämän saaminen uskottavaksi ei ole helppoa, mutta Irina Denežkina oli itsekin novelleja kirjoittaessaan vielä sen verran nuori, että asiat voivat olla hänellä omassa muistissaan.

 

Vaikka teksti onkin selkeää, en silti voi ymmärtää kirjan ehdokkuutta Venäjän arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, sillä kirja ei ole millään tavalla erityisen poikkeava. Novellejen moraalittomien tarinoiden tapaisia juonia on näkyvissä monessa tv-sarjassa ja elokuvassa. Ehkä vaikeasti löydettävät viitteet maailman asioihin johtivat palkintoehdokkuuteen.

 

 

Onhan venäläisen kirjallisuuden tuonti suomen kirjamarkkinoille kulttuuriteko, mutta vähemmän kaavamaiselle kirjallisuudellekin löytyisi varmasti lukijoita.